Palvelumme kattaa yrityksen kannalta kaikki tarvittavat taloushallinnon toiminnot. Hoidamme muun muassa kirjanpidon, palkkahallinnon, maksuliikenteen, laskutuksen sekä verotukseen liittyvät asiat. Huolehdimme ja selvitämme asiat puolestasi, jotta voit keskittyä olennaiseen, omaan liiketoimintaasi. Palvelemme tarvittaessa myös yrityksen tiloissa sekä myös englannin, viron ja venäjän kielellä. Yritys voi antaa hoidettavaksemme koko taloushallintonsa tai vain osan ja hoitaa loput itse.
Meille saa tuoda paperit yhdessä nipussa, me hoidamme loput sekä palautamme täydellisen yhteenvedon kuvaajien kera. Uusia yrittäjiä autamme alusta asti. Annamme aloitteleville yrittäjille tarvittavan neuvonnan sekä selkeät menettelytavat eri asioissa, esimerkiksi palkkojen, vakuutuksien, maksuliikenteen, tilinpäätöksen ja veroasioiden suhteen. Mikään asia ei ole liian pieni tai liian suuri kysyttäväksi.